Ensiksi pyydän anteeksi postaustaukoani. On ollut menoa ja vilskettä, enkä oikeastaan ole kerennyt edes koneella kunnolla käymään. Teidän ja muiden seuraamieni bloggaajien tekstit olen käynyt kylläkin lukemassa. Keskiviikkona oli H:n synttärit, jonka takia hän tuli minun luokseni. Tänään perjantaina H ja M lähtevät takaisin kotikaupunkiinsa. Olen ollut innosta soikeana koko tämän ajan.
Olen pelannut pleikkarilla, nauranut, valvonut yöt, nukkunut iltapäivään asti, puhunut syvällisiä, ollut onnellinen. Tätä olen kaivannut niin paljon.
Kävimme katsomassa Keskiviikkona äitini ja minun uuden asunnon. Minä haluan jo raahata tavarani huoneeseen, josta pääsee terassille.
Olen taas innostunut maalaamaan, olen maalannut ja maalannut. Olen koittanut purkaa paljon ahdistuksiani akvarelliteoksiini, joista olen kovin ylpeä. Ihanaa, että olen saanut intoni maalata takaisin. Olen kaivannut sitä tunnetta, joka valtaa minut pensselin tehdessä kuvioita maalauspohjalle. Ah.
Vaa'alla en ole uskaltanut käydä, tiedän, että painoni on noussut lähes kilon. Minä vain tunnen sen. Mutta minä en luovuta, aion laihtua lisää ja lisää.
Tänään lähden illalla vähintään tunnin lenkille, aion myös tehdä puolen tunnin lihaskunnon. Alan taas nukkua enemmän, saada aikaan ihkaoikean unirytmin. Silloin painokin tippuu paremmin.
En ole kerennyt ajatella ihraisuuttani näinä viime päivinä niin paljoa, mutta tällaisina hiljaisina hetkinä en muuta ajattelekaan. H on niin laiha, keijukainen. Minä haluan olla sellainen.
En haluaisi, että M lähtee. Minä en kestä sitä. Tiedän kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin hänen täytyy lähteä takaisin kotiin. Tottakai näen hänet taas pian.
Siinä että M lähtee on myös hyvät puolensa. Saan laihduttaa rauhassa, syödä vähemmän. Liikkua enemmän. Minä onnistun. Ensi viikon keskiviikkona aion painaa 1,5 kg vähemmän. Vähintään kilon vähemmän. Se on minimi, tästä en luista.
En ole kuullut äidistäni pitkään aikaan, onneksi. Toisaalta mietin, eikö häntä ollenkaan kiinnosta mitä minulle kuuluu? Sekin on toisaalta ihan sama. Minä en kaipaa riitelyämme.
Nyt painun nukkumaan, että jaksan herätä yhdeltätoista. Minun on pakko herätä.
Kirjoitan varmaan taas illalla, viimeistään lauantaina. Minä onnistun, me onnistumme.
Minä en aio hävitä tai luovuttaa.
Onnea mukaan ja ehdottomasti tsemppiä. Ei luovuteta.
VastaaPoistaVoimia ja onnea laihduttamiseen!:) Uskon sun pystyvän kyllä kaikkeen mitä yrität!
VastaaPoistaSaanko muuten kysyä,että mikä tää sun lähtöpaino on? :o