New start.

Uuden blogin ensimmäinen teksti on aina yhtä vaikea aloittaa ja kirjoittaa.

Ehkä olisi helpoin alkuun kirjoittaa hieman taustoistani.

Noin seitsemän vuotiaana tunsin itseni ensimmäisen kerran iljettäväksi, ihraiseksi siaksi. Yhdeksän vuotiaana oireilin ensimmäisen kerran kunnolla. Saatoin olla viikkoja syömättä tai ahmia kauheasti kaikkea ja oksentaa sitten monta tuntia. Liikuin sairaalloisen paljon. Saatoin kävellä viisi tuntia koulupäivän jälkeen, pyöräillä kaikki viikonloput ja tehdä jumppaa kotona koulupäivien jälkeen. 

Ollessani 11 vuotias, muutimme äitini kanssa kotikaupungistani Helsinkiin, joka oli minulle suuri shokki. Oireilin jälleen pahemmin kuin ennen. Olin myös ajoittain todella ahdistunut ja masentunut. 

Yläasteen aloittaessani en syönyt lähes lainkaan ja kahdeksannen luokan alussa painoni oli tippunut jo yli 20 kiloa. Näihin aikoihin romahdin täysin ja minut määrättiin vuodeksi sairaslomalle masennukseni takia. Laihduin ja laihduin, lopulta painoin 45 kiloa ja pituutta minulla oli 169 cm. BMI oli siis 15,8. 


Äitini pakotti minut syömään, masennuslääkitystäni muutettiin myös. Lihoin ja lihoin. Valitettavasti eräs mielialalääkkeistäni lisäsi painoani niin, että olin jo ylipainon puolella. Tätä olen hävennyt aina. 


Nyt olen edelleen ylipainon puolella liiankin paljon. Olen jo laihtunut 8 kiloa vähän yli kuukaudessa.

Olen ollut koko jouluajan täysin ahdistunut syömisistäni. Ja lähes kaikesta. Jouluaattona äitini olikin lähtenyt. Nyt äiti on suljetulla osastolla, mutta ei siitä nyt sen enempää.

Tammikuun 20. päivä painon on pitänyt pudota 4 kiloa. -1,2 kg viikossa. Mä onnistun.
Tänään en ole syönyt vielä mitään. Ennen poikaystävälle lähtöä syön maitorahkaa ja ananasta, se täyttää mukavasti. Seuraavan kerran syön aikaisintaan viideltä. 
Illalla käyn 2 tunnin lenkillä ja teen puolen tunnin lihaskunnon. Huomenna sama juttu. Toivottavasti saan painoa tällä viikolla kilon pois. Uutena vuotena juon alkoholia, pitkästä aikaa. Ja aion juoda niin paljon että sammun. Tai toivon juovani niin paljon. Haluan poistaa tämän ahdistuksen edes päiväksi elämästäni. 


Mä haluan pienentyä taas pikkuiseksi keijuksi. 169 cm ja 50 kg, BMI 17,5. Se on ensimmäinen tavoitteeni. Välitavoitteitakin toki on. Kesään mennessä mä olen laihtunut 25 kiloa. Mä tulen onnistumaan. Mä en enää jaksa ajatella sitä, mitä poikaystävä ajattelee siitä. Tai mitä äiti ajattelee, äiti on muutenkin niin suuri syy siihen miksi minulla on edes alkanut syömishäiriöily. Mä haluan olla pieni, keijukainen, enkeli. Mä lennän kun muut räpiköi. 

Tän avulla mä saan edes jonkunlaisen kontrollin tähän elämään. Kaikki on niin sekaisin, että tätä mä oikeasti tarvitsen. Mä en aio luovuttaa, vaikka välillä tulisi takapakkia. 


Saatan kirjoittaa illalla lisää. Saa nähdä kuinka hyvin tää päivä menee.


Tsemppiä kaikille!