Jälleen kerran anteeksi pitkästä postaustauosta. Paljoa ei ole tapahtunut, viikonloppuna ja ystävänpäivänä sentään jonkun verran.
Paino on pysynyt samassa kuin aikaisemminkin, senttejä on kaikesta huolimatta lähtenyt jonkun verran, mikä on tietysti positiivinen asia. Kyllä mä ilmeisesti oon hieman pienempi kuin ennen.
Ne tuparit oli aika lame. Kaikki vain katsoi telkkaria. Bileistä ei ollut tietoakaan. Joten linnottauduin M:n siskon KP:n ja hänen poikaystävänsä TK:n kanssa keittiöön. Juteltiin ja puhuttiin kaikesta. TK ravasi kanssani lähes koko ajan tupakalla ja hänen kanssaan puhuin kaikista eniten. Puhuttiin syvällisistä asioista, kuten molempien ahdistuksista yms.
Maanantaina eli ystävänpäivänä suuntasin vakiotatuoijani luo KP:n ja TK:n kanssa. Nyt on kaksi uutta tatuointia oikeassa kädessäni. Ja rakastan niitä! Ensi kuussa tulee todennäköisesti kaksi taas lisää. Vähintään yksi.
Tällä viikolla on tehoviikkoni. Kalorimäärät on rajoitettu jokaisena päivänä ja liikuntaa pitää kertyä tietty määrä. Toivon painon tippuvan edes 2 kiloa.
M tuli eilen tänne ja olemme oikeastaan vain katsoneet telkkaria. Kohta lähdetään käymään äitini luona, mennään sinne syömään ja kahvittelemaan. Saa nähdä mitä siitä tulee.
Olen maalannut paljon lähiaikoina. Ja kirjoittanut. Aloitin taulusarjan, josta tulee hienoin taulusarjani tähän mennessä. Kamerakaan ei ole säästynyt, vaan olen armotta räpsinyt sillä kuvia lähes kaikesta.
Pahoittelen vielä kerran tästä hiljaiselosta. Koitan päivittää keskiviikkona jossain vaiheessa. Minun aikani ei yksinkertaisesti ole riittänyt kirjoittamiseen kaiken muun ohella.
Tsemppiä kaikille ihanuuksille! ♥
kuulostaa ihanalta toi sun taulusarja :) musta olis kanssa ihanaa vaa alkaa tekemään jotain luovaa...
VastaaPoistaHii, näyttelynkin pistän niistä sitten pystyyn :) Jossain päin Helsinkiä, I hope so! Ja mulla on onneksi aikaa olla luova, kun koulunkäynti on niin hyvin järjestetty!
VastaaPoista